Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Psalmi 139 – Jumalan silmä katsoo
Monta silmää tarkkailee tänään tätä pienokaista. Niin on hyvä. Lapsi tarvitsee paljon niitä silmiä ja katseita, jotka seuraavat häntä. Sitä lapset eniten kaipaavatkin, rakastavia silmäpareja. Lapsi haluaa tulla huomatuksi. Lapsi haluaa tietää, että hän on aikuisen turvassa, että mitään pahaa ei pääse tapahtumaan, kun aikuisen silmät tarkkailevat häntä kaiken aikaa.
Tänään kasteen hetkellä me pyydämme että vanhempien ja kummien ja isovanhempien silmien lisäksi lasta katsoisi myös rakkaudella Jumalamme. Pyydämme, että Jumala kääntäisi kasvonsa lapsen puoleen ja näkisi lapsessa luomistyönsä hedelmän ja rakkautensa kohteen.
Sinulle on ehkä tuttu sellainen vanha kirkollinen kuva, jossa kolmion sisällä on silmä. Ajattelen tuon silmän olevan Jeesuksen lempeä katse. Se näkee ja tietää kaiken, mutta se katsoo säälien ja armahtaen luomakuntaa.
Silmät ovat sielun peili
Vastasyntyneen lapsen silmät ovat siniset. Mutta niitä lapsen silmiä on ihana katsoa. Sillä ne silmät katsovat tätä maailmaa vielä ymmärtämättä paljoakaan. Ne katsovat ensimmäistä kertaa. Ne ovat täynnä hämmästystä, joskus arkuutta, joskus iloa ja toisinaan taas itku kostuttaa ne.
Katsomme lasta silmiin ja yritämme päästä selvyyteen siitä sielusta, joka niiden silmien kautta katsoo. Elämä tulee muovaamaan hänen sieluaan. Tänään toivomme että hän saisi varjella sielunsa puhtaana. Toivomme ettei maailman pahuus pimentäisi sielun peilin kirkkautta.
Nimi – (nimen aihe tulee suvusta)
Arvuuttelemme mitä tästä lapsesta tulee. Toivomme hänen saavan turvallisen tulevaisuuden. Te olette antaneet lapselle nimen sitä silmällä pitäen. Nimessä on toiveita. Siinä katsotaan eteenpäin. Mutta siinä on myös menneisyys. Katse taaksepäin. Lapsi on saanut isoisiensä nimiä. Jotakin siitä hyvästä, mitä isoisät ovat olleet ja edustaneet, toivotaan tulevan esiin tässä lapsessa…
Jumalan kämmenellä
Lauloimme juuri laulun ”Jumalan kämmenellä”. Siinä puhuttiin turvasta ja suojasta, jossa ei tarvitse pelätä. Jumala kuvattiin siinä kuin isoksi kädeksi, joka suojaa meidät. pienelle lapselle vanhempien kädet ovat sellainen suoja, niissä lapsen on hyvä olla. ne luovat turvaa, antavat hoivan ja huolenpidon.
Taivaallisen Isän huolenpitoa voi ajatella myös hänen voimakkaiden käsien antamaksi turvaksi.
Lauloimme myös siitä, että Jumala kutsuu meitä turvaisaan suojaan. Kasteeseen liittyy kutsu. Jumala kutsuu meidät omaan perhepiiriinsä. Hän kutsuu meitä nimeltä…
”Milloinkaan ei hän hylkää” myös tämä lupaus tulee voimakkaasti esiin kasteen yhteydessä. Jumala tekee lapsen kanssa liiton, jota hän ei milloinkaan riko. Päinvastoin, Jeesus on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.
Kansainvälinen koti (kaste- ja lähetyskäskyn idea)
Kun kävin teidän luonanne, näin kodissanne esineitä lähes joka mantereelta (esimerkkejä). Lähes kaikki esineet olivat alkuperäiskansojen käsityötä, heidän taidettaan ja kuvastivat sen paikan ilmettä ja kulttuuria. Kaikkiin näihin maihin on kristinuskoa kaste- ja lähetyskäskyn mukaan viety. Alkaen kaksi tuhatta vuotta sitten Jerusalemista. Keinot tähän työhön ovat olleet joskus epäilyttäviäkin. Monesti on kuultu myös väite, että lähetystyö turmelee näiden kansojen oman kulttuurin, omaleimaisuuden. Paljon virheitä on tehty, mutta sanoma Jumalan rakkaudesta ei kuitenkaan ole sellainen, joka tuhoaa ja turmelee. Se haluaa tuoda pelastuksen, toivon ja elämän.
Tämä kaste seuraa monia tuhansia ja miljoonia muita kasteita. Mutta silti se on ainutlaatuinen. Siinä Jumala ottaa juuri tämän pienokaisen suojelukseensa.
Onnittelu (lapsi ei ole ensimmäinen)
Onnittelen teitä vanhemmat: te olette onnelliset, sillä Jumala on siunannut teitä tällä lapselle. Onnittelen teitä lapset: te olette onnelliset, sillä Jumala on siunannut teitä näillä vanhemmilla, jotka rakastavat teitä ja antavat teille kodin onnen. Mutta kaikkein onniteltavin tänään on itse juhlan kohde, sillä hänelle Jumala on antanut elämän lahjan ja tänään kasteessa hän saa myös iankaikkisen elämän lahjan. Sillä hänet liitetään kirkkoon. Hänet liitetään Kristuksen pelastustyöhön.
Aikuiskaste
Olemme joitakin kertoja kokoontuneet juttelemaan ihmisen elämää ja uskoa koskevista asioista. Pyysin sinua kirjoittamaan oman hengellisen elämänkertasi. Yksi perustava ajatus tähän oli se, että siinä voi tarkastella omaa elämäänsä hieman erilaisesta näkökulmasta ja huomata, että hengellisestikin on muuttunut lapsesta aikuiseksi. Siinä voi huomata että edelleen on matkalla ja valmis kasvuun ja muutoksiin.
Elämä on haastava ja mielenkiintoinen sille, joka ei sulje sydäntään ei Jumalalta, ei läheisiltään eikä itseltään, vaan on avoin vuorovaikutukselle.
Tämä päivä on erilainen ja ainutlaatuinen. Sinut kastetaan Kristuksen nimessä hänen opetuslapsekseen ja Kristuksen kirkon jäseneksi. Tämä kaste seuraa sinua läpi elämäsi. Vaikka mitä muuta tapahtuisi, niin tämä ei katoa. Sinut on kastettu Jumalan ja Kristuksen omaksi. Siinä sinulle annetaan pelastus lahjaksi.
Epäilyksissä kaste tuo lohtua ja voimaa. jos oma usko on heikko, niin kaste muistuttaa sinua Jumalan tahdosta sinua kohtaan. Hän rakastaa sinua ja tahtoo pelastaa sinut…